Ei ole epäilystäkään siitä, että tämä on elämäsi hämmästyttävintä aikaa.


Perheesi ei vain kasva, vaan sinulla on myös uusia asioita ihmeteltävänä. Vastasyntyneenkuvaajana ikuistan teille nämä varhaiset muistot

vauvanne elämästä kauniilla kuvilla.




Milloin on hyvä kuvata vastasyntynyt?



Vastasyntynyt kuvaus on hyvä toteuttaa 5-14 päivän ikäisille vauvoille.

Kuitenkin on hyvä muistaa, ettei se aina ole mahdollista ja siksi teidän aikanne on hyvä aika.

Kuvaus varataan lasketun ajan mukaan ja lopullinen kuvausaika päätetään kun vauva on syntynyt.


Kuvauksessa keskityn ottamaan luonnollisia, ajattomia kuvia vastasyntyneestä, jotta voit muistaa tarkalleen, kuinka pieniä ne olivat ja ne kaikki pienet yksityiskohdat, jotka olivat siellä, kun he syntyivät.


Kuvaukseen on aina koko perhe tervetullut.


Kuva on runo ilman sanoja

Ennen kuvausta lämmitän studion jolloin pienelle ei tule kylmä jos kuvataan ilman vaatteita tai vaipalla.

Kuvaustilanne on aina lapsentahtinen ja kuvauksen aikana tarvittaessa imetetään, vaihdetaan vaippaa ja hyssytellään.

Vastasyntyneenkuvaukseen tulisi varata aikaa noin 2-3h.



Kuvaustyylini on luonnollinen ja haluan keskittyä vauvaasi ja mahdollisesti teihin vauvan kanssa.


Tunteelliset esineet, kuten mummon virkkaamat peitot tai erityinen pehmolelu ovat myös hieno muisto kuvissa.


Koska kuvaus olisi hyvä varata?

Vastasyntyneenkuvaus kannattaa varata ajoissa.
Se varataan lasketun ajan mukaan ja vauvan synnyttyä sovitaan lopullinen kuvausaika.